Kiinnostus aurinkopaneelien asennuttamiseen kovassa kasvussa

Löydä sähkömies –palvelun teettämän kuluttajakyselyn* mukaan suomalaisia kiinnostaa tuottaa itse sähköä auringonvaloa hyödyntämällä. Kiinnostuneiden määrä on tasaisesti kasvanut viimeisten kolmen tutkimusvuoden aikana. Vuonna 2014 kiinnostuneisuutta osoitti 40 prosenttia, viime vuonna 42 prosenttia ja tänä vuonna jo 58 prosenttia vastaajista.

Suurinta kiinnostus on ikäluokissa 25-34 ja 35-49 vuotta, joissa jopa kaksi kolmasosaa ilmoittaa olevansa asiasta kiinnostunut. Aurinkopaneelien asennuttamisen esteeksi mainitaan mm. vuokralla asuminen, josta syystä asukas ei voi itse päättää asiasta. Osaa vastaajia myös mietityttää hankinnan hinta ja sen takaisinmaksuaika. Osa ilmoittaa vielä odottelevansa tekniikan kehittymistä.

- Myös liittomme jäsenkunnan taholta kantautuu samansuuntaista viestiä. Asiakkaat ovat tänä vuonna selvästi aikaisempaa laajemmin osoittaneet kiinnostusta omaa sähkön tuotantoa ja aurinkopaneelien asennuttamista kohtaan, sanoo Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n järjestöpäällikkö Arto Saastamoinen.

Turvallisuus ja sähköturvallisuus edellä

Aurinkosähköstä puhutaan ja kirjoitetaan nyt paljon ja omatoimisuus kansan keskuudessa viriää. Sähköistysalan asiantuntijoita ilahduttavaa mm. äskettäin julkaistussa Auringosta sähköt** -kirjassa on, että siinä kannustetaan ihmisiä teettämään aurinkopaneelien ja koko järjestelmän asennukset sähkömiehellä.

- Parhaiten omaan tilanteeseen sopivat mahdollisuudet saa selville tilaamalla paikan päälle sähköistysalan ammattilaisen. Ensinnäkin katoilla - jonne aurinkopaneelit useimmiten asennetaan - työskentely on aina vaarallista. Toiseksi on tärkeää muistaa, että varsinainen sähköasennustyö ei ole jokamiehen oikeus. Sähköurakoitsijalta avaimet käteen -periaatteella tilatessaan asiakas voi myös varmistua järjestelmän toimivuudesta pitkälle tulevaisuuteen, toteaa Saastamoinen.

Saastamoinen muistuttaa lisäksi siitä, että yhteiskuntavastuullisesti toimivalta urakoitsijalta saa verottajan hyväksymän kuitin, jolla voi hakea työn osuudesta kotitalousvähennystä.
- Monelta harmilta ja jälkiseuraamukselta säästyy, kun käyttää oikeudet omaavan ammattilaisen palveluksia, toteaa Saastamoinen.

Sähkömiesten yhteystiedot täältä!

*Taloustutkimus Telebus 4/2016, N= 1012, virhemarginaali +-2,5 %.
** Janne Käpylehto, Auringosta sähköt, Into Kustannus Oy 2016

Kuvia katolle asennetuista aurinkopaneeleista 

Lisätietoja aurinkosähköstä 
Myös Motivasta osoitteessa http://www.motiva.fi/aurinkosahko